keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Lomalla Espanjassa

Vihdoin se koitti - matkamme Espanjaan! Matkalle lähti Mirjam, Risto ja Lassi. Muut lapset jäivät molempien isovanhempien hyvään hoitoon. :)
Maanantai 16.5. kului matkustamiseen. Vuokra-auton saaminen oli oma seikkailunsa eikä Googlemapsin kartat hotellillekaan olleet ihan täydelliset. Neuvoa tuli kysyttyä useaan kertaan ja espanjalaiset (+ yksi ruotsalainen) auttoivat hyvin ystävällisesti. Saavuimme hotellille Esteponaan vasta myöhään illalla.
Tiistaina 17.5. ajoimme Helenan ja Hannun luokse ja vietimme siellä koko päivän hyvässä seurassa. Katseltiin paikkoja, kahviteltiin ja grillailtiin. Sattui olemaan "17.mai", jonka kunniaksi Evan norjalainen kotiapulainen oli leiponut kakun. Lassi viihtyi tosi hyvin muiden lasten seurassa - siellä oli monta innokasta hoitajaa ja leikittäjää. Koirat, hevoset ja muut eläimet olivat myös mielenkiintoista katseltavaa.
Tiistain kuvia TÄÄLLÄ.




Keskiviikkona teimme autolla matkan vuoristoon. Katsoimme kartasta reitin ja arvioimme, että matka kestäisi noin tunnin verran, mutta se arvio meni pieleen - HEH - meillä kului siihen kolme tuntia! Ei se mitään...näimme mahtavia, kauniita ja vaikuttavia vuoristomaisemia, ajoimme kapeilla vuoristoteillä ja ihastelimme matkan varrella olleita pieniä vuoristokyliä.
Saavuttuamme Hannulle ja Helenalle söimme ja suuntasimme Marbellaan shoppailemaan. Illaksi menimme yhdessä hotellille, jossa Hannulla ja Ristolla oli ylläri - Hannu oli varannut heillekin huoneen hotellista!
Muutama kuva keskiviikosta TÄÄLLÄ.




Torstaina ajoimme porukalla vuoristoon ja ajattelimme käydä eräällä näköalapaikalla, mutta sää oli pilvinen ja näkyvyys "heikko".
Seuraavaksi ajoimme Gibraltarille, joka oli kokemus sekin. Espanjalaisten ja brittien tarkastettua passimme, pääsimme moikkaamaan saarella vapaana asuvia apinoita, kävimme hienossa tippukiviluolassa ja ihastelimme maisemia sen verran kuin pilviseltä säältä pystyimme.
Kuvia torstain reissuilta TÄÄLLÄ.




Perjantaina olimme aamupäivän "omillamme" ja ajelimme Marbellan keskustaan katselemaan. Sitten suuntasimme Hannulle ja Helenalle syömään, jonka jälkeen Helena lähti näyttämään meille lähistöllä sijaitsevaa kaupunkia nimeltään Casares. Kaupunki oli ihanan idyllinen valkoisine taloineen, kukkaloistoineen ja kapeine katuineen. Ja ihmiset siellä elivät omaa tavallista arkeaan. Kävelimme kaupungin läpi ja kävimme katsomassa Caesarin linnoituksen raunioita ja sieltä avautuvia näköaloja.
Sitten oli vuorossa ratsastus. Helena ja Hannu laittoivat hevosen kuntoon ja Risto pääsi ratsastamaan. Mirjam tyytyi katselemaan kentän laidalta :) ja Lassi ihmetteli eläimiä ja leikki Idan kanssa.
Illan päätteeksi menimme vielä syömään hyvin. Lauantai olisi viimeinen päivä...
Kuvia perjantailta TÄÄLLÄ.



Lauantai aamu valkeni ja aurinko paistoi ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana siniseltä taivaalta! Niinpä pidimme kiirettä, että saisimme nauttia auringonpaisteesta mahdollisimman paljon ennen kotimatkaa.
Kävimme nyt näköalapaikalla, jonne olisimme halunneet torstaina koko porukalla. Ja sieltähän näkyi niin Gibralttarille kuin Afrikkaankin.
Sitten äkkiä rannalle! :) Kerkesimme nauttia Espanjan auringosta muutaman tunnin, kunnes oli aika lähteä ajamaan kohti lentokenttää.
Kuvia lauantaista TÄÄLLÄ.

Takanamme on rentouttava, hauska, mielenkiintoinen ja muistorikas viikko rakkaiden ihmisten seurassa! Kiitos Helenalle ja Hannulle sekä kaikille niille, jotka tekivät tämän matkan mahdolliseksi!



lauantai 14. toukokuuta 2011

"Tämän päivän haaste"

Kuinka usein sitä huomaakaan
jättävänsä nuo pienet ja
merkityksettömiltä tuntuvat
mahdollisuudet käyttämättä.
Ystävällinen sana, halaus,
kannustus, kiitos, rohkaisu.


Kun itse saat niitä, muistat ne kauan
- ehkäpä loppuelämäsi ajan.
Niin muutkin muistavat.
Mikä voisi olla tuolla hetkellä vieläkin
tärkeämpää, kiireellisempää?


Ei mikään! Ei yhtään mikään!

Tee tänään parhaasi, voidaksesi illalla todeta,
että et hukannut ainuttakaan mahdollisuutta!


(positiivarit.fi)




keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Kevät!

Kevät on ihanaa aikaa! Se on täynnä kesän odotusta ja uusia juttuja. Laitetaan talviulkoiluvaatteet ja - lelut varastoon, kaivetaan kesälelut ja lenkkarit esiin, haravoidaan pihaa ja tehdään kevätsiivousta... ihmetellään ja ihastellaan, kun luonto puhkeaa viheriöimään! Mä niin tykkään keväästä!
Arki on täynnä touhua. "Piiri pieni pyörii" niin sisällä kuin ulkonakin.
Tässä UUSIA KUVIA huhtikuulta.

Mukavia kevätpäiviä teille kaikille!





Hienoon leikkiin ei tarvita paljoa! Sellaiseen riittää esim. reppu, jossa on kiinni retkituoli, onki ja ripaus mielikuvitusta! Tobias on leikkinyt monena päivänä kalastusleikkiä.


kalamies



Isoveli huolehtii. Äiti tuli keittiöön ja siellä Tobias syötti Lassille jugurttia. Selitys oli: "Se sanoi 'tätä' ja sillä oli hirmu kova nälkä."