torstai 31. joulukuuta 2009

Joulunviettoa

Ja niin joulu joutui ...
Meillä oli oikein kiva joulu. Oltiin aattona omassa kodissa oman perheen kesken. Ohjelmaan kuului haudallakäynti, joulurauhan julistus, joulupuuro, joulusauna, hyvä ruoka ja tietysti kaikki ne kivat lahjat, joita oli odotettu kovasti.
Joulupäivänä kyläiltiin Reinikaisilla ja Tapaninpäivänä enot ja tädit tulivat meille.

Tässä muutama KUVA joulua edeltävistä päivistä ja tässä JOULUSTA.














Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta Kaikille!


keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Oikein Hyvää Joulun aikaa kaikille!

Joulu on ihan ovella... oikeastaan kurkistelee ovenrakosesta - huomenna on aatto!
Toivotamme kaikille oikein hauskaa, rattoisaa, makoisaa ja rentouttavaa Joulua!!!



Pipareita oikein urakalla!



Pikkutonttu aamupalalla.



maanantai 14. joulukuuta 2009

Joulukuun alkua

Joulukuun alussa on ollut kaikenlaista kivaa.
Kotona ollaan otettu joulukoristeita esille ja kuunneltu joululauluja. Venla tykkää kovasti "tiptap"-laulusta.

Meillä oli myös mammakerhon pikkujoulu, jossa joulupukilla oli lahjat kaikille lapsille! Jo autossa matkalla pikkujouluun Veera sanoi: "Mammakerhon pikkujoulu on kyllä ihan paras!" Ja onhan se - niin pienille kuin isoillekin. :)

Risto piti viikon talvilomaa ja teki monta viimeistelyhommaa talossa lopputarkastusta varten. Toiveissa olisi toteuttaa tarkastukset heti uuden vuoden alussa.

Kuluneena viikonloppuna saatiin maahan pieni kerros lunta ja nyt on kunnon talvikeli; tänään kun ulkoiltiin, niin oli -15 astetta pakkasta ja aurinko paistoi ihanasti! Tervetuloa talvi!

KUVIA joulukuun alun touhuista.











lauantai 5. joulukuuta 2009

Lasten viisauksia...

Lapset on niin viisaita ...ja sanovat aikuisten mielestä kaikenlaista hauskaa.
Tässä muutamia aika "tuoreita" meiltä:

Veera ja Tobias keskustelivat lastenhuoneessa ja Veera huusi äitille keittiöön:
"Äiti, onko Tobiaksella tisut?"
"No onhan sillä", vastasi äiti.
Veera huusi topakasti takaisin:
"Ei pojilla oo tisuja, ku niillä on vatsalihakset!"

Veera oli kiivennyt keittiön kaapille hakemaan keksiä. Äiti tuli keittiöön ja kysyi, että millä luvalla Veera oli siellä kaapilla. Tyttö vastasi (ihan pokkana): "Omalla luvalla. Mun oma lupa sanoi: Ota keksi."

Veera oli lähdössä isin kanssa kauppaan ja kysyi saisiko ottaa säästöpossusta vähän omaa rahaa mukaan. Kysyttiin sitten, että mitä Veera ajatteli ostaa. Veera oli hetken hiljaa ja kysyi sitten: "No onko siellä (säästöpossussa) sellasta rahaa, millä saa jauhelihaa?"

Äitillä oli leggingsit jalassa, niin Tobias totesi:
"Sulla on vähän liian lyhyet bokserit."

Kuultiin, että taivaalla lensi lentokone, mutta sitä ei näkynyt. Äiti arveli, että kone lentää vaan niin korkealla ettei sitä näy. "Niin, taivaan latvassa", totesi Tobias.

Oltiin Saaran ja Barnan luona yötä Syyskonferenssin yhteydessä. Tobias kävi vessassa eikä heti keksinyt, miten pönttö vedetään, ku oli vähän erilainen pönttö ku kotona. Tobias puuskahti vähän tuohtuneena vessasta: "Höh, mistä tää menee naapuriin?!"

Venla kokeili hanska kädessään lätäkön vettä ja äiti kielsi ettei saa, koska vesi on likaista.
"Minä nuolaisen", sanoi Venla ja meinasi nuolaista hanskaa. "Älä vain laita suuhun, siinä voi olla kissan pissaa", sanoi äiti. Tyttö oli hetken hiljaa ja sanoi mietiskellen:
"Tai pupun pissaa...en minä nuolaise."

Haettiin Tobias ja Veera kerhosta klo 12 ja sanoin autossa, että kotona Venla menee sitten nukkumaan. "Nukun tässä", kuului takapenkiltä. Kului hetki ja sitten kuului: "Mä heräsin."



maanantai 30. marraskuuta 2009

Marraskuuta

Nyt olis tarjolla muutama kuva marraskuulta. Lainasin Johannan kameraa Tobiaksen synttäreille ja räpsin kuvia kotona. Joukossa on muutama kuva yläkerrasta. Makuuhuoneista puuttuu enää pari listaa ja kylpyhuoneesta vähän viimeistelyjä. Tarkoitus olisi ottaa yläkerta käyttöön vuoden loppuun mennessä. Kuvat ovat TÄÄLLÄ.

Nämä kaksi höpönassua löysivät Riston ikivanhat silmälasit:


Irmeli Äimänen


Urpo Matikainen

torstai 26. marraskuuta 2009

Toinen satsi kesäkuvia

Noniin, yleisön pyynnöstä keskelle pimeää, synkkää ja lumetonta marraskuuta hieman kesäisiä kuvia. Kuvat on kesäkuulta - eli siltä ajalta, kun meidän digikamera vielä oli toiminnassa.

Seuraavassa päivityksessä pitääkin sitten varmaan olla jotain kynttilän loistoa ja joulunalustunnelmaa. Eiköhän se järjesty.

Kesäkuvat löytyvät täältä.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ajassa taaksepäin...

Nyt siirrytään hetkeksi kesätunnelmiin...
Meillä oli kesäkuussa tosi mukava viikko, kun Helena ja Hannu olivat Suomessa ja asuivat meillä.
Kiitos lämpöisistä ja kivoista muistoista!

Tässä kuvia.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Tobias 4 vuotta!

Meillä on laskettu ahkerasti öitä ja päiviä viime aikoina... "Millon ne mun synttärit on?" Viime torstaina 5.11. se synttäripäivä sitten koitti! Juhlittiin porukalla lauantaina (7.11.). Koolla oli isomummi, isoäiti, isoisä, isotäti ja iso joukko enoja, tätejä ja setä...kirjava joukko Reinikaisia ja Marttiloita! Kiitos kaikille lahjoista ja että tulitte juhlimaan!
Muutama kuva onnellisesta päivänsankarista:



4 vuotta! (yksi sormi puuttuu kuvasta, heh)


Leivottiin kakkua.


"Minä sekotan, minä sekotan!"


Tobiaksella oli oma pieni kakku (ilman mansikoita).



Puuh! Onnea meidän pikku miehelle!

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Metsässä on kivaa!

Ollaan viime viikkojen aikana tehty useamman kerran pieni kävelyretki metsään lasten kanssa. Ja että se on yhtä kivaa joka kerta! Voi kiipeillä kivien päälle ja puihin, joita meidän omalla pihalla ei ole. :) Tikan nakutus kuuluu jostain... missäs puussa se meidän tikka-ystävä tällä kertaa koputtelee?! Venlakin kävelee niin reippaana metsäpolulla ja ylitettyään kannon tai muun esteen, huudahtaa iloisena: "Äiti, mä osaan!" Tässä muutama kuva:



Tobias huilii

Venla löysi itselleen juuri sopivan kiven.

Aina ensin pitää kiivetä iso mäki ylös.





Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää...





Veera ja Tobias käyvät päiväkerhossa kolmena päivänä viikossa.
Tässä eräs Täti Tomera salkkuineen saattamassa isompia sisaruksiaan
kerhoon. Siis pitäähän kaikki tärkeät tavarat ottaa mukaan!



sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Tartu iankaikkiseen elämään arkipäivän tilanteissa!





Veljien konferenssista jäi päällimmäisenä mieleen Kåren kehotus tarttua iankaikkiseen elämään niissä monissa pienissä arkisissa tilanteissa, joita kohtaamme päivittäin ja siunaamaan toisiamme tässä ja nyt. Kokouksessa laulettiin Mantelinkukan laulu 603, joka on lämmin kehotus samaan.


1. Päivämme lyhyt pian se pimenee,
hetkinen vain, niin kuolo lähenee.
Kun taivaan tiellä kohtaat veljiä,
niin ole heille hyvä, lempeä.

2. Ahkerat kädet sua auttoivat.
Oi, anna niille kiitos, kunnia.
Ystävä tuo pian pois on luotasi.
Vaiva, työ vaihtuu ikilevoksi.

3. Sydämet, jotka meitä lähinnä,
kohta jo lyövät viime lyöntinsä.
Siis anna heille tänään kukkia,
sä tiedät, kukat tuovat iloa.

4. Veljien jalat täällä astuvat
polkuja jyrkkiä ja ahtaita.
Jos joku ottaa harha-askeleen,
niin muista: virheitä myös sinä teet.

5. Veljien vikoihin ja puutteisiin
sä älä takerru niin helposti,
vaan unohda ne ja tee veljille,
mitä on Herra tehnyt sinulle.

Henry A. Tandberg

maanantai 12. lokakuuta 2009

Lunta, räntää vai lumimyrsky?

Tänään satoi räntää ...tai ehkä se olikin lunta...?
Veera ja Tobias olivat ulkona ja Veera tuli sisälle kysymään, missä se meidän suurennuslasi on - kun pitäisi katsoa hiutaleita tarkemmin ja selvittää, ovatko ne lumihiutaleita vai räntähiutaleita. Ulkona oli aika kova tuuli. Tobiaksen mielestä oli siis lumimyrsky.

Tässä nyt muutama uusi syksyinen kuva.









Syystalkoot HR:ssa




keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Aloitin bloggaamaan!

Hei Kaikki ja Tervetuloa blogiimme!

Päivitän nyt tänne meidän perheen uusia kuvia.

Digikamera on edelleen rikki ja uusi on ostoslistalla. Olin kuitenkin yllättynyt kännykkäkuvista, joten aloitetaan niillä.

Joitain kesäkuviakin jäi julkaisematta tietokoneongelmien vuoksi, joten saatanpa julkaista niitäkin.

Toivottavasti viihdytte! Ja muistakaa lähettää terveisiä. :)


Meidän perhe



Veera lukee, Venla kuuntelee



Tobias kirjastossa



Tyylinsä kullakin


Veeruska



Tobias